Savi on tuhansia vuosia vanha materiaali ja sillä on rakennusmateriaalina paikkansa myös suomalaisessa rakentamisessa. Suurin rooli sillä on kuitenkin ollut lämpimän ilmaston alueella, jossa savirakentaminen on tunnettu rakennusmenetelmänä jo noin 9000 vuoden ajan. (Hall et al., 2012, pp. 307–323; Reddy, 2022, pp. 3–14) Minke? Suomessa on käytetty termiä savirakentaminen, kun puhutaan rakentamisesta, jonka sideaineena toimii savi ja runkoaineena on eri sekoitus maalajitteita, kuten silttiä, hiekkaa, soraa ja kiviä sekä orgaanisia kuituja ja lisäaineita. Näitä mineraaliaineksia voi olla yhtä tai useampaa ja niiden määrä voi vaihdella. Savirakentamisen yhteydessä on käytetty eri aikakausina eri termistöä puhuttaessa perinteisestä tai teollisesta savirakentamisesta. Tätä termistöä avataan tämän osion lopussa.
(more…)
Massiivisavitekniikka on yleisin Suomessa käytetty perinteinen savirakentamistapa. Suomessa massiivisavirakennuskset ovat olleet pääosin talouseläinrakennuksia, kuten navettoja. Lähes kaikki savirakennukset verhoiltiin savirappauksella tai julkisivulaudoituksella, joten niitä oli vaikea erotella puu- tai kivitaloista. (Kaila 1992, s. 56–64)
(more…)
Kevytsavella tarkoitetaan rakennusmateriaalia, jossa nestemäiseen saveen on sekoitettu sopivaa täyteainetta, esim. olkea. Materiaalissa yhdistyvät saven hyvät ominaisuudet lämpöeristävyyteen ja helppoon työstettävyyteen. Kuivan kevytsaven paino on halutusta koostumuksesta riippuen 300–1200 kg/m3.
(more…)