Massiivisavitekniikka on yleisin Suomessa käytetty perinteinen savirakentamistapa. Suomessa massiivisavirakennuskset ovat olleet pääosin talouseläinrakennuksia, kuten navettoja. Lähes kaikki savirakennukset verhoiltiin savirappauksella tai julkisivulaudoituksella, joten niitä oli vaikea erotella puu- tai kivitaloista. (Kaila 1992, s. 56–64)
Kuten rakasta lasta, myös savirakentamisen tekniikoita on kutsuttu monilla nimillä. Kansankielessä ja vanhoissa ohjeissa massiivisavella on usein tarkoitettu iskossavea (eng. rammed earth, ge. stampflehm). Siitä on käytetty termejä, “iskosseinät”, jolla tarkoitettaneen junttaamista, “sullotut saviseinät” tai “savihakoseinät”, jolloin nimi on kuvannut lujitteina käytettyjä oksia, sahausjätteitä yms. Tieteellisissä teksteissä savea (raw earth), jonka tiheys on 1700–2200 kg/m3 kutsutaan massiiviseksi. Näin ollen useat savirakennustekniikat ja -materiaalit, joiden tiheys on yli edellä mainittujen tiheyksien, kuten iskossavi, cob, CEB:it (Compressed Earth Block; puristettu maaharkko) ja osa poltetuista tiilistä ovat yleensä massiivisia. (Volhard et al., 1994, p. 11) Eli Massiivisavirakentaminen siis käsittää kaikki nämä tekniikat eikä pelkästään juntattua tai iskettyä savea, kuten siitä Suomessa usein puhutaan.
Perinteisesti iskossaviseinät Suomessa on rakennettu siirrettävää muottia apuna käyttäen puhtaasta savesta tai saven ja hiekan sekoituksesta. Muottiin on täytetty savimassaa 5–10 cm:n kerroksena, jonka päälle on levitetty maasta kiskottuja kanervan varpuja. Tämän jälkeen massa on juntattu tiiviiksi junttakapuloita käyttäen. Juntatessa kanervat painuivat saveen lujittaen rakennetta. Kanervat helpottivat myös junttaustyötä estämällä saven tarttumista junttauskapuloihin. Kanervien suuntaa vaihdeltiin niin, että joka toisessa kerroksessa kanervat asettuivat seinän suuntaisesti ja joka toisessa poikittain seinään nähden. Kanerva on historiassa osoittautunut parhaimmaksi ja pitkäikäisimmäksi lujitteeksi. Seinien vahvistamiseen on käytetty myös katajia, kuusenoksia, olkia sekä rimoja ja lautoja.
Massiivisavirakennusten seinät on tehty yleensä 50–70 cm paksuiksi. Rakenteessa on hyödynnetty massiivisaven sorasta ja hiekasta johtuvaa hyvää puristuslujuutta. Näin myös yläpohja- ja vesikattorakenteet on voitu rakentaa massiivisaviseinien varaan. Erillistä puurunkoa ei siis massiivisaviseinissä tarvita. Korkeat seinät saatettiin rakentaa alaspäin paksuneviksi, jolloin massiivisaven puristuslujuudelliset ominaisuudet tulivat parhaiten otetuksi huomioon.
Ulkomailla, erityisesti Saksassa on kehitetty tapoja tehdä teollisella tuotannolla esimerkiksi moderniin rakentamiseen sopivia iskossavielementtejä. Teollisesti tuotettuihin iskossavielementteihin ei yleensä lisätä kuituja, vaan elementit valmistetaan hiekasta, sorasta ja savesta. (Heringer et al., 2019, pp. 50–54) Teollisesti tuotetun iskossavielementin tekemisessä voidaan käyttää esim. betonin tuotannossakin käytettyjä muotteja, joihin iskukone tamppaa savi-sora-kivi-massan tiiviiksi. (Heringer et al., 2019, p. 51; Westermarck et al., 1998, p. 49) (Luonnonbetoni, n.d.) (ERDEN, n.d.-a; Heringer et al., 2019, pp. 50–54; Sauer & Kapfinger, 2015, pp. 118–121)
Kategoria: Savi rakennusmateriaalina