Savi rakennusmateriaalina

Savirakentamisessa yhdistyy terveellisyys, turvallisuus, ekologisuus, monimuotoisuus ja uudelleenkäyttö. Savirakentaminen on vanha ja hyvin yleinen rakennustapa ympäri maapallon. Savea on saatavilla paljon, usein jo omalla tontilla. Rakennuksiin voi suunnitella halutessaan pehmeitä orgaanisia muotoja. Valmiit rakennukset ovat hengittäviä ja tasaavat sisäilman kosteusvaihteluita. Savi ja savirappaus ovat paloturvallista ilman haitallisia kemikaaleja. Savi on kestävää, hoidettuina savirakennukset kestävät jopa tuhansia vuosia. Kuitenkin jos rakennuksen haluaa purkaa, materiaalit voi palauttaa luontoon ongelmitta.

Massiivisavirakentaminen

Massiivisavitekniikka on yleisin Suomessa käytetty perinteinen savirakentamistapa. Vanhoissa ohjeissa käytetään termejä, “iskosseinät”, jolla tarkoitettaneen junttaamista, ”sullotut saviseinät” tai “savihakoseinät”, jolloin nimi kuvaa lujitteina käytettyjä oksia, sahausjätteitä yms. Englanninkielinen termi on “rammed earth” ja saksankielinen ”stampflehm”.

Massiivisavirakentamisessa seinät on rakennettu siirrettävää muottia apuna käyttäen puhtaasta savesta tai saven ja hiekan sekoituksesta. Muottiin on täytetty savimassaa 5 – 10 cm:n kerroksena, jonka päälle on levitetty maasta kiskottuja kanervan varpuja. Tämän jälkeen massa on juntattu tiiviiksi junttakapuloita käyttäen. Juntatessa kanervat painuivat saveen lujittaen rakennetta. Kanervat helpottivat myös junttaustyötä estämällä saven tarttumista junttauskapuloihin. Kanervien suuntaa vaihdeltiin niin, että joka toisessa kerroksessa kanervat asettuivat seinän suuntaisesti ja joka toisessa poikittain seinään nähden. Kanerva on osoittautunut parhaimmaksi ja pitkäikäisimmäksi lujitteeksi. Seinien vahvistamiseen on käytetty myös katajia, kuusenoksia, olkia sekä rimoja ja lautoja. Massiivisavirakennusten seinät on tehty yleensä 50-70 cm paksuiksi. Rakenteessa on hyödynnetty saven hyvää puristuslujuutta, sillä yläpohja- ja vesikattorakenteet rakennettiin saviseinien varaan. Erillistä puurunkoa ei siis massiivisaviseinissä tarvita. Korkeat seinät saatettiin rakentaa alaspäin paksuneviksi, jolloin saven puristuslujuudelliset ominaisuudet tulivat parhaiten otetuksi huomioon.

Savirakentamisen yksi lähtökohta on ollut, että savi saadaan rakennuspaikan läheltä. Rakentamisen kannalta parasta mahdollista savea ei välttämättä aina ole ollut saatavilla. Saven laatu on silti huomioitu, jos erilaisia savilaatuja on ollut käytettävissä. Savessa ei kuitenkaan saanut olla multaa, eikä liian runsaasti hiekkaa. Joskus savi on otettu hyvinkin läheltä, joskus tuotu taas kauempaa, esimerkiksi reellä talvella. Pakkasen rapauttavaa vaikutusta on osattu myös käyttää, jos siitä on ollut hyötyä saven käsittelyssä. Mikäli saven joukkoon tarvittiin hiekkaa, sekoittaminen tehtiin hevosen pyörittämällä “saviraanalla”. Hevosten on saatettu antaa sotkea savimassaa myös suoraan jaloillaan.

Savirakennusten rakentaminen täytyi aloittaa keväällä, jotta seinät ehtisivät kuivua kunnolla kesän aikana. Mikäli kosteat saviseinät olisivat altistuneet pakkasille, siitä olisi voinut seurata seinien rapautumista. Kuiville seinille pakkanen ei enää aiheuttanut harmeja. Seinien kuivumista tiedetään myös yritetyn nopeuttaa polttamalla nuotioita seinien vierellä. Tulen punerruttamia seiniä onkin tavattu joissain savirakennuksissa.

Seinäpinnat rapattiin loppukesällä savilaastilla. Rappauslaasti tehtiin savesta, hiekasta ja oljettomasta hevosen- tai lehmänlannasta, yhtä suuret osat kutakin. Laastin notkistamiseksi tehtiin lantavettä lehmänlannasta. Savirakennuksia on rapattu myös kalkkilaastilla, koska sillä on hyvä säänkestävyys. Kalkkilaasti on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi savirakennuksisstavuorausta on käytetty savirakennusten seinissä.

Teuvo Ranki: Savirakennukset ja niiden korjaaminen, Vanhojen ja uusien savirakennusten puolesta.

Nykyään massiivisaven sijaan yleensä suositellaan kevytsavea, jonka lämmöneristyskyky on parempi.

Kevytsavirakentaminen

Kevytsavella tarkoitetaan rakennusmateriaalia, jossa nestemäiseen saveen on sekoitettu sopivaa täyteainetta, esim. olkea. Materiaalissa yhdistyvät saven hyvät ominaisuudet lämpöeristävyyteen ja helppoon työstettävyyteen. Kuivan kevytsaven paino on halutusta koostumuksesta riippuen 300-1200 kg/m3.

Kevytsavimassa voidaan valaa kantavan puurungon väliin tai siitä voi valmistaa erilaisia harkkoja tai elementtejä, joita käytetään rakentamiseen niiden kuivuttua.

Lämmöneristävyys

Lämmöneristävyys riippuu saven ja oljen suhteesta. Kevyempi rakenne on lämpöä eristävämpi, painavampi taas lujempi ja paloturvallisempi. 450 kg/m3 painavalla, 400 mm paksulla seinärakenteella saavutetaan vaatimusten mukainen K-arvo, 0,28 W/m3K.

Kosteus

Kuivalla savella on erittäin alhainen tasapainokosteus, noin 3 %, minkä ansiosta myös saven sisällä olevat orgaaniset aineet, kuten puu tai olki, säilyvät kuivina. Myöskään homeet eivät kasva savirakenteessa. Savi tasoittaa huoneilman kosteusvaihteluita ja pitää kosteuden ihmisen terveyden kannalta oikealla tasolla (45-55 % suhteellinen kosteus).

Paloturvallisuus

Kevytsavi on paloturvallista, sillä olkien käsittely savella tekee ne hyvin vaikeasti palaviksi. Rappaamalla pinnoitetut kevytsavirakenteet ovat selviytyneet hyvin palokokeissa.

Äänieristävyys

Massiivinen rakenne eristää hyvin ääntä. Rakenteen tiheyttä lisäämällä voidaan äänieristävyyttä haluttaessa vielä parantaa.

Ilmanläpäisevyys

Rapattu kevytsaviseinä on ilmatiivis. Höyrytiiviin kerroksen puuttuminen rakenteesta sallii kuitenkin kosteuden ja kaasuseosten (happi. hiilidioksidi) kulkea rakenteen läpi, jolla voi olla merkitystä huoneilman laadulle. Ilmanvaihto on suunniteltava joka talossa tapauskohtaisesti.

Hajut

Kuivalla savella ja kevytsavella ei ole ominaishajua. Materiaalista ei erity terveydelle haitallisia aineita.

Arkkitehti Teuvo Ranki

Pölkkysavi

Pölkkysavi-, pölkky- eli savihalkoseinät on tehty puupölkyistä savilaastilla muuraamalla. Terveet, vanhat hirret ovat parasta pölkkyjen raaka-ainetta, sillä vanha puu ei enää kutistu seinässä. Myös kuorittua kuivaa puuta, kuten haapaa ja kuusta on käytetty. Joitakin rakennuksia on ennen tehty myös pilkkeistä ja sahausjätteistä, tällaisesta rakenteesta on voitu käyttää nutikkasavi-termiä. Pölkkyseinien paksuus on ollut n. 30–45 cm. Nurkat vahvistettiin käyttäen pitempiä pölkkyjä vuorokerroksissa.

Pölkkyseinät muurattiin laastilla, jossa oli 1/3 lihavaa savea ja 2/3 sahanpurua. Aikaisemmin joka 3.–5. pölkkykerroksen väliin laitettiin lujitteeksi piikkilankaa tai lautoja, jotka naulattiin kiinni pölkkyihin.

Rakennetta on käytetty pula-ajan rakentamisessa sekä asuinrakennuksissa että eläinsuojissa. Nykyään pölkkysavesta on tehty lähinnä saunoja ja vapaa-ajanrakennuksia. Pölkkysaviseinät on perinteisesti suojattu rappaamalla, jolloin seinän rakennetta on vaikea erottaa muista muuratuista rakenteista. Nykyään kaunis pölkkysavipinta on rakennuksen ulkopuolella usein jätetty näkyville. Hyvä esimerkki on Urpolan kartanon savusauna: Viikinkisauna.

Lähteenä: Teuvo Ranki: Savirakennukset ja niiden korjaaminen, Vanhojen ja uusien savirakennusten
puolesta.

Savilaastit ja -rappaus

Savilaastia voidaan sille soveltuvissa kohteissa käyttää muun muassa seinien sisä- ja ulkopintojen rappaukseen, sisäkattojen rappaukseen, seinien lisälämmöneristykseen, lattioiden pinnoitukseen sekä poltettujen tiilien ja polttamattomien savitiilien ja -harkkojen muuraukseen. Savilaastilla voidaan tehdä myös pohjarappaus kalkkilaastilla tehtävälle pintarappaukselle.

Savirappausta on tehty mm. massiivisavi-, kevytsavi-, olkipaali-, ruokomatto- ja hirsipinnoille. Yksinkertaisimmillaan laastin voi tehdä savesta ja hiekasta tai savesta ja kuituaineksesta. Käyttötarkoitus kuitenkin ratkaisee aina savilaastiin valittavan koostumuksen. Laastikoostumuksen valinnan ja oikeat sekoitussuhteet ja työtavat voi oppia kunnolla vain harjoittelun ja kokemuksen kautta.

Tarkemmat ohjeet katso sivulta 25 alkaen: Teuvo Ranki: Savirakennukset ja niiden korjaaminen, Vanhojen ja uusien savirakennusten puolesta.

Olkipaalirakentaminen

Nebraskassa, Pohjois-Amerikassa on rakennettu olkipaalirakennuksia 1800-luvun lopulta lähtien, ja vanhimmat yhä käytössä olevat rakennukset ovat yli 100-vuotiaita. Olkipaalirakentaminen on yleistynyt viimeaikoina ympäri maailman seinärakenteen ekologisuuden, hyvän lämmöneristävyyden ja edullisuuden takia. Käyttämällä maatilojen omia raaka-aineita ja omaa työtä voidaan rakentaa hyvin pienellä rahalla ja paksut rakenteet eristävät hyvin. Suomessa olkipaaleja on käytetty sotien jälkeen pihanavettojen rakentamisessa, ja viimevuosina kiinnostus olkipaalirakentamiseen on virinnyt täälläkin uudestaan.

Olkipaaliseiniä voidaan käyttää kantavina rakenteina, mutta Suomessa keskitytään lumikuormien takia rakenteisiin, joissa paaleja käytetään kantavan puurungon välissä. Seinärakenne koostuu päällekkäin pinotuista olkipaaleista. Paalikerrokset voidaan tapittaa toisiinsa rauta- tai puusauvoilla, jotka lävistävät kaksi tai kolme alempaa kerrosta. Olkipaalit on myös voitu kiinnittää muuraamalla, kun paalit on ensin kieritetty laastissa siten, että niihin on muodostunut kova kuori. Tyypillisin seinärakenne pinnoitetaan rappaamalla, mutta se voidaan myös laudoittaa tai levyttää. Rappaamisessa on käytetty kalkki-. sementti- ja savilaasteja joko sellaisenaan tai vahvistamalla se paalien sivupinnoille sidotulla metallisella rappausverkolla tai harvalla juuttikankaalla.

Esimerkkejä viime vuosina tehdyistä olkipaalirakennuksista Suomessa ovat Snellman korkeakoulun ateljeerakennus Jollaksessa Helsingissä, Mikko Kylämarkulan majoitusrakennus Pellavista ja Rami Reunasen omakotitalo Humppilassa, Arndt Reuterin 3 majoitusmökkiä Paraisilla sekä Tapani Marjamaan rakennukset Orivedellä ja Sonkajärvellä. Uusimpia rakennuksia ovat mm. Seppo Mannermaan suuri olkipaalihalli (300 m2) ja Antonia Ringbomin ateljee. Lisäksi olkipaaleista on rakennettu mökkejä, varastoja sekä meluaitoja.

Lähde: Westermarck Mikael, Riuttamäki Juha-Pekka, Pelto-Uotila Tero, Weck Tor-Ulf: Olkipaalit rakennusaineena maatilojen puurakennuksissa. Teknillinen korkeakoulu 2002.